maanantai 16. syyskuuta 2019

Krikkolon syksy

Syksy on laskeutunut Krikkoloon. Bilbon syntymäpäivä on vajaan viikon kuluttua ja Krikkolo-päivää Frodon, Samin, Merrin, Pippinin Pullan vierailun juhlaa bukinmaalaisella maatilalla, vietetään ensi viikon keskiviikkona, syyskuun 25. päivä.

Tuolloin nautitaan samantyyppisiä omenoita, jolla Sam heitti Bill Imarretta, syödään juustoa kuin Pomppivassa ponissa, nautitaan yhtä pehmeää vehnäleipää kuin hobitit söivät Tom Bombadilin talossa ja juodaan portviiniä Galionin humaltumista muistaen.
















Mutta tätä kaikkea ennen kerätään loput sadosta Krikkolosssa ja laitetaan tavarat paikoilleen odottamaan talven saapumista. Kun Krikkolosta on viimeiset pavut ja nauriit sekä luumut (joita tänä vuonna on jälleen kypysynyt ennätyksellisesti, samoin kuin omenoita) kerätty, siirrytään haalimaan metsänantimia Ahlmannin tilan takaisista metsistä: hobittien suosikkiruokaa, suppiksia.

keskiviikko 21. elokuuta 2019

Kahvinruskeat ikkunankarmit

Loppukesällä Krikkolossa maalattiin ikkunankarmeja sekä puutarhakeinu. Merri vanhan maalarina hoiti ikkunankarmit, Vohobitti hoiteli puutarhakeinun. 

Lännen ikkuna eli Henneth Annûn – ei kuitenkaan se minkä alapuolella Klonkku kalasti fisuja ja gondorilainen samooja uhkasi pistää tämän siiliksi, "piikkejä täyteen" (TSH 601) – oli varsin huonossa hapessa: maalin lisäksi ikkunankarmit tarvitsivat kittiä. Itäpuolen ikkunoille riitti pelkkä Uulan ikkuna- ja ovimaali.




Tämä kaikki oli harjoittelua ensi vuotta varten, jolloin ajatus olisi maalata koko mökki pellavaöljymaalilla.

Alkaneella viikolla Vohobitti tutki myös sitä, mökin alusta on syönyt: se on yllättävän hyvässä kunnossa; vaikka vuorilaudat koskettavat maata, niin lattian alla on runsaasti ilmavaraa ja mökki seisoo tukevasti epäsymmetristen luonnonkivien päällä. Itse asiassa mökkiä ei olisi edes pakko nostaa, jos se ei olisi niin kallellaan. Ensi vuonna ensin siis nostetaan ja sitten maalataan.

torstai 13. kesäkuuta 2019

Krikkolon marjapensaat

Vohobitti ei niin välitä marjoista, paitsi jos niistä saa keitettyä mehua, viiniä tai tehtyä hilloa, mitä laittaa paahtoleivän päälle syödessä munia, pekonia ja sieniä. 

Sen sijaan Merriä ne näyttävät viehättävän ja niinpä on hän Kirkkolon tontin reunoille istuttanut erinäisiä marjapensaita.
















Tontin Kaakkoisnurkassa on tunnetusti vadelmapensaita, mutta niiden lisäksi Krikkolosta löytyy karhunvatukka. Se olisi itse asiassa kannattanut istuttaa Metsähoviin Vanhan ukko Katajan viereen, koska karhunvatukka kuulemma pitää happamasta maasta, mutta kyllä se tuossakin kukkii kauniisti.  Sen sijaan mustaherukka ei oikein ole asettunut nykyiselle paikalleen, sen lehdet kellertävät.



Sitten Krikkolosta löytyy karviaisia, ja olisi kiva jos olisi myös tyrniä, sanoo Vohobitti. Mutta eipä taida sille löytyä tilaa Krikkolosta.


Uuden vedenottopisteen vieressä lymyää punaviinimarjapensas. Se on harvoja Krikkolon alkuperäisiä pensaita, siis niitä jotka oli siellä Merrin ja Vohobitin muuttaessa Krikkoloon. Huomatkaa uuden vedenottopisteen alle asetettu graniittilevyt kuin suoraan Ost-in-Edhillistä tai kuten Legolas asian ilmaisi: "syvältä kaivoivat meidät, kauniiksi hakkasivat, korkealla kohottivat" (TSH, 253). Ne ovat käytännölliset. 




Lopuksi arvoitus: minkä pensaan marjoja yllä, näistä on ollut jo aikaisemmin puhe. Tänä vuonna sadosta on tulossa erinomainen, koska Merri rakenteli linnunpelättämiä.

Nekalalaiset hobitit käyttävät Uula-maaleja

Sen lisäksi, että Länsikairan punaisessa kirjassa kerrotaan hobittien jalkojen olevan karvaisia, niin mainitaan myös heidän suosikkiväriensä olevan keltainen ja vihreä. Hobitit pukeutuvat mielellään keltaisiin liiveihin ja vihreään takkiin ja housuihin. He myös maalaavat kolojensa ovet ja ikkunaluukut – ja ne harvat itäneljännyksen hobitit, jotka asuvat taloissa, myös talonsa – kyseisillä väreillä.

Ei myöskään ole vahinko, että Nekalan Krikkolo on vaalean vihreä, noin pääsääntöisesti, ja ovi on tummemman vihreä (toisin kuin neljä vuotta sitten jolloin se oli vielä valkoinen).

On tullut hiljalleen maalta Krikkolo uudelleen. Mutta se tehdään hiljalleen, tänä kesänä hiotaan, kitataan ja maalataan ikkunankehykset sekä ovi, ensi vuonna loput puuosat (sen jälkeen kun mökkiä on tunkattu parikymmentäsenttiä ylöspäin).

Hobittimaisinta olisi käyttää itse keitettyjä kalkkimaaleja, ja ne ovatkin erinomaisia hobitinkolojen kiviseiniä ajatellen. Mutta koska Krikkolossa on ohuet lautaseinät, niin pellavaöljymaali tai öljykuulto ovat oivia valintoja ja sellaistahan löytyy Nekalasta, Tampereen Rakennustorilta. Se on nekalalaisten hobittien suosikkirakennustarvikekauppa. Kierrätettyjen rakennusmaalien lisäksi sieltä löytyy mm. muovittomia Uula-maaleja, joita Merri on käyttänyt maalatessaan ulkotiskipöydän siniharmaaksi ja Vohobitti itsetekemäänsä puutarhapöytään.


Seuraavaksi siis keinu saa pintaansa vaahteraa, ikkunankarmit ja ovi kahvia (kyllä, myönnetään, on vähän epähobittimaista). Ensi vuonna mökki maalattanee lehmuksella?

maanantai 10. kesäkuuta 2019

Tom Bombadilin maa

Merri halusi erottaa Metsähovista omaksi alueekseen Tom Bombadilin maan sen jälkeen kun olimme pengertäneet sen ja Orvokkitien välisen rajan vähän samaan tyyliin kuin Bukinmaan hobitit ovat tehneet Vanhan metsälle Länsikairan punaisen kirjan mukaan.



Bukinmaan hobittien kansanperinteessä on tarinoita Tom Bombadilin seikkailuista ja edesottamuksista ja siksi on ymmärrettävää, että Merri Rankkibukkeihin samaistuen halusi muistaa tuota sininuttuista iloista kaveria omalla tarhallaan.




Vanha ukko Katajan happamoittama maa siis kotkansiipineen on nimetty nyt Metsähoviksi. Mutta sen vasemmalle puolelle (Orvokkitieltä katsottuna) viihtyvät Tom Bombadilin maassa mm. Merrin istuttamina ja kylväminä rohtoimikkä, kurjenpolvi, illakko, kurjenmiekka, väriminttu, piparminttu, Virmajuuri.



Lisäksi Vohobitti siirsi toisaalta takariviin kalliokieloa, koska niille piti löytää sopiva lymypaikka ja se luo mielenkiintoisen esteettisen vaikutuksen tai siis Vanha ukko Katajan vieressä Vohobitti kaatoi kirsikkapuun jo neljä vuotta sitten ja on sittemmin kasannut kannon ympärille turvepaakkuja peittääkseen sen, ja nyt myös kalliokieloja.


Kaiken lisäksi edellä mainitun kaadetun kirsikan vesa – ainoa selvinnyt – on tänä kesänä intoutunut kasvamaan vauhdilla kuin hobitit juotua enttien vesiä. 

Kutsumme sitä Tom Bombadilin maan villikirsikaksi erotukseksi Krikkolon muista hapankirsikkapuista ja -pensaista, koska emme tiedä sen lajiketta.

tiistai 23. lokakuuta 2018

Ukko & rouva Maggot

Länsikairan punaisessa kirjassa mainitaan siili tai siilit vain yhden kerran: Pohjois-Ithilienin maassa Henneth Annûnin lammella gondorilainen nimettömäksi jäänyt samooja uhkasi pistellä siiliksi, piikkejä täyteen, vanhan ystävämme Klonkun.

Jo viime kesänä Krikkolossa asui siili. Sen nimi on Ukko Maggot, esikuvana tuo Papuvainion isäntä, joka kestitsi Frodo Reppulia ja hänen kumppaneita oluella, sienillä, pekonilla ja muulla rehellisellä maalaisruoalla.




Tänä kesänä oli Merrin vuoro kestittää Maggottia, ja hän nikkaroi ravintolan Maggotille, kohta myös Rouva Maggot ja hänen sisarensa löysivät paikalle.



Myöhemmin elokuussa ruokailemassa käyviä siilejä oli yhteensä kuusi: Ukko ja rouva Maggottin lapsetkin tulivat herkuttelemaan Merrin antamilla kissannaksuilla.




Ne olivat nimeltään Piiperoinen, Paaperoinen ja Palleroinen. Niistä ei valitettavasti ole kuvia, mutta Merri punnitsi ne huolellisesti useampaan kertaan ja rauhoittui vasta kun syyskuussa ne saavuttivat yli 800 gramman painon. Ukko Maggot oli jo vetäytynyt talviunille, kun se punnittiin pano oli 1,5 kiloa, rouva Maggot 1,2 kiloa.

sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Merrin uudenmaailman kasvit

Hobitit tunnetusti viljelevät perunaa ja piippukessua, joista ainakin jälkimmäinen on peräisin Númenorin maasta Konnun kasvitedon mukaan. 

Voimme olettaa, että myös peruna sekä pavut – isäntä Magot asuu Papuvainioksi kutsutulla tilallalle ja tästä voimme päätellä hobittien syövän papuja pekonin, munien ja sienien kerta – uudenmaailman kasveina niin ikään ovat tuolta uponneelta saarelta.

Tänä kesänä Merri kokeili uudenmaailman kasveista viljellä myös latva-artisokkaa ja kurpitsaa tavanomaisten auringonkukkien sekä ruusu- ja salkopapujen lisäksi.








Mutta kaikista hienoin kasvi oli intiaanimaissi! Tosin syötävää siitä ei tullut: edes Nekalan poikkeuksellisen lämmin kesä – tai ehkä syy oli se – ei kypsyttänyt sitä ajoissa.