maanantai 18. toukokuuta 2020

Krikkolon kevättyöt, osa 2

Konkarin kruunajaispäivän vuosipäivästä eli vapusta on jo useampi viikko ja Krikkolon kevättyöt ovat kääntymässä lopuilleen.

Ansarin ja pengerrysten korjaamisen lisäksi Merri on kunnostanut ja muokannut keskuspuistoa sekä omenakujaa, joka nimeensä viitaten sai omenpuunrungosta pengerryksen.


Niin ikään kompostitötsää siirrettiin pari metriä pohjoiseen ja Krikkolon tontin etelärajalle tehtiin pieni sissipelto, mihin istutettiin perunaa (rosa munda) ja pari parsanjuurakkoa.


Isompi parsamaa ilmestyi paikalle, missä viime vuonna kasvoi kaskinaurista.



Vanha ruusuportin tilalle pystytettiin humalasalko sisäänkäynnin oikealle puolelle, vasemmalla puolella jatkaa vanha ukko Kataja.



Raparperi laitettiin tynnyrin alle piiloon, siitä tulee siten kuulemma maistuvampi.


Merrin vajan viereinen savimaa pengerrittiin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti