torstai 28. toukokuuta 2020

Krikkolon pikkuoravat

Länsikairan punaisen kirjan ensimmäisen osan eli Hobitin mukaan Bilbo kivitti oravia, ehkäpä jopa metsästi niitä kuten muutkin hobitit. Myöhemmissä osissa eli Taru Sormusten herrasta mainitaan oravista pariin kertaan, kerrotaan mm. Aarnimetsässä hobittien ja Konkarin nähneen kaksi oravaa (ja yhden ketun) heidän lähdettyä Briistä.


Tänä keväänä myös Krikkolossa pikkuoravat ovat telmineet. Vohobitti ja Merri antoivat niille nimet: Nestori, Simeoni, Elmeri. Vielä pari viikkoa sitten kaikki kolme pyörivät pihassa, nyt enää yksi. Vohobitti ja Merri ovat todenneet sen olevan Nestori.


Niin ikään Ukko-Maggotin jälkeläinen on muuttanut Krikkolon mökin alivuokralaiseksi – sananmukaisesti. Tälle siilille on annettu nimeksi Vekkuli ja sille Merri ja Vohobitti ovat jälleen tarjoilleet kissannaksuja valurautapannulta. Mutta kesäksi täytyy lopettaa, nimittäin Nekalan siirtolapuutarha-alueella on kuulemma havaittu rottia ja villieläinten ruokkiminen on nyt kielletty!


Vekkulin nimi tulee tästä laulusta sillä tarkkakorvaisimmat huomaavat, että Piiperon, Paaperon ja Palleron lisäksi laulussa mainitaan Pullero ja Vekkuli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti