Ukko & rouva Maggot

Länsikairan punaisessa kirjassa mainitaan siili tai siilit vain yhden kerran: Pohjois-Ithilienin maassa Henneth Annûnin lammella gondorilainen nimettömäksi jäänyt samooja uhkasi pistellä siiliksi, piikkejä täyteen, vanhan ystävämme Klonkun.

Jo viime kesänä Krikkolossa asui siili. Sen nimi on Ukko Maggot, esikuvana tuo Papuvainion isäntä, joka kestitsi Frodo Reppulia ja hänen kumppaneita oluella, sienillä, pekonilla ja muulla rehellisellä maalaisruoalla.

Tänä kesänä oli Merrin vuoro kestittää Maggottia, ja hän nikkaroi ravintolan Maggotille, kohta myös Rouva Maggot ja hänen sisarensa löysivät paikalle.

Myöhemmin elokuussa ruokailemassa käyviä siilejä oli yhteensä kuusi: Ukko ja rouva Maggottin lapsetkin tulivat herkuttelemaan Merrin antamilla kissannaksuilla.

Ne olivat nimeltään Piiperoinen, Paaperoinen ja Palleroinen. Niistä ei valitettavasti ole kuvia, mutta Merri punnitsi ne huolellisesti useampaan kertaan ja rauhoittui vasta kun syyskuussa ne saavuttivat yli 800 gramman painon. Ukko Maggot oli jo vetäytynyt talviunille, kun se punnittiin pano oli 1,5 kiloa, rouva Maggot 1,2 kiloa.

Merrin uudenmaailman kasvit

Hobitit tunnetusti viljelevät perunaa ja piippukessua, joista ainakin jälkimmäinen on peräisin Númenorin maasta Konnun kasvitedon mukaan. 

Voimme olettaa, että myös peruna sekä pavut – isäntä Magot asuu Papuvainioksi kutsutulla tilallalle ja tästä voimme päätellä hobittien syövän papuja pekonin, munien ja sienien kerta – uudenmaailman kasveina niin ikään ovat tuolta uponneelta saarelta.

Tänä kesänä Merri kokeili uudenmaailman kasveista viljellä myös latva-artisokkaa ja kurpitsaa tavanomaisten auringonkukkien sekä ruusu- ja salkopapujen lisäksi.

Mutta kaikista hienoin kasvi oli intiaanimaissi! Tosin syötävää siitä ei tullut: edes Nekalan poikkeuksellisen lämmin kesä – tai ehkä syy oli se – ei kypsyttänyt sitä ajoissa.

Yrttispiraali

Tänä keväänä, jo ennen Aragorn Telecontarin kruunajaisten muistopäivää (mitä jostain syystä Tampereen Nekalassa kutsutaan vapuksi), Vohobitti käytti viimeiset ansarin perustasta yli jääneet tiilet ja sepelisampon eli maahiset oy:n toimittamat kartanokivet, ja rakensi yrittispiraalin kaksi vuotta sitten kaadetun ja silputun etupihan aronian tilalle.

Yrittispiraalin esikuvana olivat kuvat tästä rakennelmasta.

Vaikka omasta mielestään Vohobitti on hyvä hahmottamaan visuaalisesti, niin kyllä hänen täytyi hieman paperille piirrellä spiraalia ja ottaa mitat ennen kuin alkoi latomaan tiilia ja kiviä toistensa päälle. 

Spiraalin muoto on kuitenkin aika jännä. Lisäksi maata täytyi hieman kaivaa sen alta ja asettaa juurimatto (jotta aronia ei vahingossakaan enää tekisi uusia vesoja, sen tarkoitus ei kuitenkaan ole olla mikään Valkoinen puu, eikä sen juuri kaksi vuotta sitten kaivettu ylös); maa oli pakoittain epätasaista sekä tiilit ja kivet erikokoisia.

Mutta kun työhön pääsi alkuun, niin siinä ei kauaa nokka tuhissut!

Niin ikään kokonaisuus näyttää hienolta: Merri laittoi pohjalle risuja sekä törröttäjiä talven jäljiltä, ja useamman säkin tuoretta multaa. Sittemmin Merri keksi asettaa Tampereen rakennustorilta aikoinaan ostetun vaaleanpunaisen vesialtaan keskelle spiraalia kuin lähteeksi Caras Galadhonissa.

Nyt yrttispiraalissa kasvaa: yrtti-iiso, kumina, ruohosipuli, persilja, kuukausimansikka, sileälehtinen persilja, nigella, calendula, iisoppi, kamomilla (mistä valmistetulla teellä Myyrä paransi Hiiren). Altaassa on timjami, meirami ja laventeli.

Apina-parka

Viime vuonna saimme myös apinan roikkumaan vanhaan omenapuuhumme kuin hobittien perimätiedon mukaan apina tekevät tai siis viilettävät etelän synkissä metsissä (mistä mainitaan Länsikairan punaisessa kirjassa Helmin syvänteen taistelun yhteydessä)..

Merri antoi apinalle betonikylpyjä, minkä se otti rennosti ja kuivatteli roikkumalla. Lopuksi Merri maalasi sen, annoimme sille nimeksi Apina-parka.

Viimevuoden sienisyksyn muistelua

Krikkolon päiväkirja on viettänyt hiljaiseloa vuoden. Mutta Krikkolossa ei suinkaan ole oltu toimettomana. Päinvastoin, tuohua ja tohina sekä helskettä ja helinää on riittänyt niin paljon, ettei ole ollut aikaa kirjoittaa päiväkirjamerkintöjä.

Esimerkiksi vaikka viime kesä ja syksy olivat sateinen, niin Merri ja Vohobitti hyödynsivät sen sienestämällä – kuinkas muuten, ovathan sienet hobittien intohimo, joka ylittää isojen ihmisten ahnaimmatkin mielihalut – läheisessä metsässä.

Toisin kuin Konnussa, onneksi Nekalassa on voimassa jokahobitin oikeudet. Ei tarvinnut käydä isäntä Maggotin tiluksilla sienivarkaissa. Sitä paitsi Maggotilla täällä päin kutsutaan Krikkolon pihassa aina iltaisin ja öisin tuhisevaa siiliä (josta joku toinen kerta enemmän).

Sienisyksy oli ennätyksillinen ja niitä oli jopa hobittimittapuulla niin runsaasti, että jokainen sai vatsansa täyteen kantiksia, lampaankääpiä, suppareita, tatteja jne. Slurps!