sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Smaugin grilli


Vaikka hobitit pitävät ennen kaikkea pannulla paistetusta pekonista, munista ja sienistä sekä paahtoleivästä, siemenkakusta, valkohomejuustosta, omenapiirakasta, oluesta ja portviinistä, täytyi Krikkoloon rakentaa heti ensitöiksi grilli makkaranpaistoa, lohen loimutusta ja vartaiden hiillostamista ajatellen.

Koska samanlaista valurautaista inkapataa tai kiinalaista katukeittiötä kuin Rajaportin saunalla, ei löytynyt, päätyi Vohobitti kokoamaan grillin tiilistä löytämänsä yksinkertaisen ja ilmeisen suositun ohjeen mukaisesti soveltaen. Ainakin hän oli nähnyt vastaavanlaisen toiminnassa Vuohenojan legendaarisen reformiklubin tai hippikommuunin pihassa.


Vaikka Krikkolon tiiligrilliä ei muurattu, halusi Vohobitti tehdä pohjatyön hiolella. Sitä varten hän kävi ostamassa kottikärryllisen hiekkaa Nekalan siirtolapuutarhayhdistykseltä sekä asensi paikalleen neljä betonista laattaa, joiden päälle hän latoi tiiliä.


Viisi alinta kerrosta kukin koostuu viidestä reikätiilestä, näiden päälle Vohobitti asetteli kaksi Nekalan K-raudasta hakemaansa hiiliarinaa; kahteen ylimpään kerrokseen ladottiin seitsemän kokotiiltä, kolme jäljelle jäänyttä tiiltä saa toimia tuulensuojana. Reikätiilet ovat edullisempia ja kestävämpiä, kokotillet ovat tyylikkäämmän näköisiä.
 

Ei tällainen tiiligrilli aivan ilmainen ole, varsinkin jos hankkii tiilet uutena eikä kerää niitä purkutyömailta, mutta halvempi ja tyylikkäämpi kuin moni muu. Jos ja kun ratkaisu osoittautuu hyväksi, voi kokonaisuuden muurata paikalleen. Tosin sitten siihen, miten vie tuhkatkin pesästä, täytyy keksi oma ratkaisunsa. Nyt se tapahtuu purkamalla grilli.

perjantai 22. huhtikuuta 2016

Krikkolon kevätmuutto


Ensi lauantaina on Nekalan siirtolapuutarhassa kevättalkoot, sunnuntaina Vohobitti hyväksyttäneen virallisesti Nekalan siirtolapuutarhayhdistyksen jäseneksi ja palstan viljely voidaan aloittaa oikein luvan kanssa. Tähän mennessä Merri on pihalla lähinnä leikannut omena- ja kriikunapuut sekä marjapensaita.

Viikolla Vohobitti ja Merri veivät Nekalan jäteasemalle edellisten asukkaiden jälkeensä jättämät vaneriset huonekalut, joista ei sittenkään saatu kalua, sekä kuljetettua suurimman osan ullakoilta ja kirpputoreilta keräämistään ja lahjoituksinaan saamista tavaroista Krikkoloon. Monet niistä muistuttavat Vohobittia hänen ensimmäistä vuosistaan Tampereella. Ne ovat osin samoja kuppeja, kulhoja ja lautasia, joita hän sai mukaansa muutettuaan ensimmäiseen asuntoonsa tultuaan opiskelemaan vuosituhannen vaihteessa Tampereen yliopistoon.

 

Vihreä ja keltainen ovat hobittien suosikkivärit, ja koska Krikkolon ulkoseinät ovat vihreät, täytyi sisäseinät maalata keltaisella. Toisaalta Merri halusi murtaa keltaisen: sisäseinien kompromissiväriksi tuli ruskeakeltainen, Tikkurilan pusta.

Mitä ullakolta, kirpputoreilta tai lahjoitettujen tavaroiden joukosta ei löytynyt, kuten paistinpannu sekä pari myrskylyhtyä, täytyi hankkia Nekalan löytöliiteristä.


Niin ikään kamiina ja pakastin tulivat viikolla kuin tilauksesta. Nyt enää yläkerran parvelle pitäisi saada pari artefaktia sekä savuhormi asennettua. Varsinkin kamiinan tilauksessa oli tärkeää, että kuljetus Krikkoloon oli ilmainen. Sen kuljettaminen ja nosteleminen olisi ollut varsin vaivalloista, vaikka SVT:n taikauunilla on painoa vain 54 kg.


Kun kiireisimmät sisätyöt on tehty toukokuun loppuun mennessä, on aika siirtyä rakentamaan kasvilavoja, istuttamaan uudet kirsikka- ja omenapuut sekä ennen kaikkea latomaan grilli tiilistä, jotka niin ikään haettiin Krikkoloon kuluneella viikolla.

lauantai 2. huhtikuuta 2016

Siirtolapuutarhamökki Nekalasta


Kauppakirja siirtolapuutarpalstasta Tampereen Nekalasta on allekirjoitettu. Myös kevät on koittanut ja lumet sulaneet. Seuraavien viikkojen aikana on otollista ryhtyä kultivoimaan kolmen aarin palsstaa sekä kunnostaa viidentoista neliön mökistä sellaista kuin sen uudet kesäasukkaat – kutsukaamme heitä nimillä Vohobitti ja Merri – haluavat.


Tilan nimeksi he ovat antaneet Krikkolo. Nimi alun perin viittaa kokonaiseen kylään Bukinmaan länsilaidalla Keski-Maassa. Länsikairan punaisen kirjan mukaan kyseisen kylän laidalta Frodo Reppuli osti maatilan, missä hobitti kävivät kylpemässä ja nukkumassa yönyli matkalla Konnusta Bukinmaan kautta Vanhaan metsään.

Vaikka nimi Krikkolo annettiin kokonaisen kylän sijaan yksittäiselle tilalle tai palstalle,  sen tarkoitus on sama: toimia pienenä pako- ja rauhoittumispaikkana ihmisiä tai hobitteja kuhisevasta suurmmasta taajamasta, Tampereesta tai Rankkihovista.




Palstalta löytyy valmiiksi niin kirsikka-, kriikuna- kuin omenpuu sekä kataja, joka taitaa olla Nekalan siirtolapuutarha-alueen isoin ja mahtavin. Sen avulla palsta on helppo löytää ja olkoon se koko Krikkolon tunnus, ainakin toistaiseksi.


Kevään ensimmäisiin töihin kuuluu inventaario sekä puuttuvien työkalujen ja esineiden hankkiminen sekä mökin sisustaminen mieleiseksi. Kauden isotöisin työ on kamiinan ja hormin asentaminen sekä tiiligrillin kasaaminen. Merri kokeneempana siirtolapuutarhurina saanee niin keittiökasvitarhan, hedelmäpuutarhan, koristekasvitarhan kuin ikkunatarhan kukoistamaan.